Toimin koko ammattikorkeakouluopintojeni ajan opiskelija-aktiivina ja se jätti jälkensä. Opiskelijoiden edunvalvonnasta tuli minulle joka päiväistä työtä ja nälkä kasvoi syödessä. Pienet, arkiset opiskelijoiden hyväksi tehdyt asiat paisuivat valtakunnalliseksi opiskelijavaikuttamiseksi.
”Korkeakoulupolitiikasta puhuttaessa tulee muistaa paitsi erilaiset oppijat myös erilaiset opiskelijat. He eivät ole mikään homogeeninen ryhmä, jolla on yhtäläiset tarpeet ja tavoitteet.”
Aloitin, kuten monet muutkin opiskelijavaikuttajat, hakemalla tuutoriksi. Koulutusohjelma- ja kampustuutorin tehtävät kuljettivat pariksi vuodeksi opiskelijoiden paikallisyhdistyksen puheenjohtajaksi ja edelleen opiskelijakunnan edustajistoon. Niitä seurasi kaksi kautta opiskelijakunnan hallituksessa. Hallituspestin lisäksi pääsin mielenkiintoisiin tehtäviin esimerkiksi korkeakoulun laatutyön sekä korkeakoulupedagogiikan pariin ja häirintäyhdyshenkilöksi. Opiskelijakunnan häirintäyhdyshenkilönä halusin paitsi ehkäistä häirintää ja syrjintää, myös edistää oikeudenmukaisuutta ja opiskelijoiden tasa-arvoista kohtelua. Ne olivat myös muun edunvalvontatyöni lähtökohtia.
Neljän vuoden aikana koulutuspolitiikan termistöstä tuli jokapäiväistä kauraa ja verkostoja luotiin opiskelijavaikuttajiin duaalimallin molemmilta puolilta Helsingistä Rovaniemelle. Liekki muuhunkin vaikuttamiseen ja puoluepolitiikkaan roihahti. Vaikka kiinnostusta oli ollut jo aiemmin, opiskelija-aktiivina sain tarvittavaa rohkeutta ja itseluottamusta hypätä tuntemattomaan. Toki se vaati myös persuksille potkijoita niin kanssaopiskelijoista kuin puolueen nuorisöjärjestöstä.
Termistön lisäksi tutuksi tuli opiskelijoiden arkipäiväiset ilon ja huolen aiheet. Nuoriin päiväopiskelijoihin oli toki helppo samaistua, kun itsekin opiskelin pääasiassa klo 9-16 välisenä aikana. Sitäkin mielenkiintoisempaa oli tutustua esimerkiksi monimuoto-opiskelijoiden arkeen ja ratkoa siihen liittyviä haasteita. Miten sovittaa opiskeleminen työ- ja perhe-elämän rinnalle tai esimerkiksi jonkin pitkäaikaissairauden yhteyteen. Korkeakoulupolitiikasta puhuttaessa tulee muistaa paitsi erilaiset oppijat myös erilaiset opiskelijat. He eivät ole mikään homogeeninen ryhmä, jolla on yhtäläiset tarpeet ja tavoitteet.
Korkeakoulupolitiikassa huomio kiinnittyy myös siihen, mitä on tapahtunut ennen korkeakouluopintoja. Millaiset valmiudet toisen asteen opinnot ovat antaneet, onko lukion ja ammatillisen koulutuksen käyneillä eroavaisuuksia koulutustarpeissa, sujuuko siirtyminen toiseelta asteelta korkeakouluun saumattomasti. Suuri painoarvo on myös opiskeluiden jälkeisellä ajalla ja hedelmällisellä työelämäyhteistyöllä. Lisäksi tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio- eli TKI-toiminta korostuu koko ajan enemmän korkeakouluissa, joka on mielestäni erinomainen asia.
Kokemusteni vuoksi yhdeksi vaaliteemakseni on valikoitunut maailman paras koulutus ja panostus tutkimukseen. Olen nähnyt aitiopaikalta koulutusleikkausten vaikutukset paitsi opiskelijoiden myös opetushenkilöstön arkeen. Leikkaukset ovat ajaneet opetuksen nurkkaan jokaisella koulutusasteella ja on jouduttu tinkimään perusarvoista. Mielestäni on korkea aika tehdä koulutuslupaus, jota ei petetä ja palauttaa suomalainen koulutus ja tutkimus sen ansaitsemalle paikalle maailman kärkeen.
Lue lisää esimerkkejä mun tehtävistä opiskelijakunnassa Hamkon blogista
Lue Hämeen Sanomien juttu häirinnästä: Hamkissa häirintä on harvinaista
