Tämäkin vuosi on kulunut elämän tarkoitusta etsiessä. Motivaatio politiikan tekemiseen ja ympäristöpolitiikan opiskeluun on ollut välillä kadoksissa, eikä tässä maailman tilanteessa oikein mikään tunnu riittävän merkitykselliseltä.
Koijärvi-liike jäi historian kirjoihin ensimmäisenä laajaa mediahuomiota saaneena ympäristökonfliktina Suomessa. Toisin kuin usein luullaan, Koijärvi ei sijaitse Lapin erämaassa, vaan *rumpujen pärinää* Forssassa.
Yli 40 vuoden ajan kuvanveistäjä Erkki Mykrän luoma Iines-patsas on vartioinut patoa Koijärven laskuojan tuntumassa. Valitettavasti tarve luonnon varjelemiselle ei ole vuosikymmenten aikana poistunut – päinvastoin.
Luonto on suuremmassa hädässä kuin koskaan aiemmin, ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo kaikkialla maailmassa ja kriisit tuntuvat seuraavan toisiaan. On nähdäkseni melko selvää, mikä on se asia, jota tämä maailma kipeästi kaipaa;
toivo.
Ainakin minulle toivoa tuo visio paremmasta huomisesta, sekä määrätietoinen toiminta sen saavuttamiseksi. Jos voimia pitää välillä hakea Koijärven metsistä, niin sitten haetaan.
Lopuksi vielä muistutus itselle ja muille: kestävä muutos on mahdollinen vain, jos se tehdään sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Aiemmista konflikteista on opittu paljon ja sosiaalinen kestävyys on vaikutusarviointien ytimessä taloudellisten ja ekologisten seikkojen rinnalla.
Voimia jokaiselle syksyn koitoksiin. Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta. Ja muistetaan se toivo.