Kirjoitus julkaistu Forssan Lehdessä 3.10.2023.
Olen monesti pohtinut, kuinka helppoa politiikan tekeminen olisikaan, jos voisi vain olla välittämättä asiantuntijoiden lausunnoista, tieteellisistä tosiasioista tai siitä, miten valtaapitävien sanomiset osaltaan rakentavat todellisuutta ja vaikuttavat ympäröivään yhteiskuntaamme. Ottaa pitkä kulaus Mimirin vartioimasta viisauden lähteestä ja vakuuttua siitä, että jostain tuntemattomasta syystä juuri minun mielipiteeni on se ainoa oikea.
Äärioikeiston retoriikka rakentuu vahvasti tämänkaltaisen oikeamielisyyden, vastavalistuksen ja antiliberalismin varaan. Retoriikassa rakennetaan yhteiskuntaa, joka jakautuu “meihin” ja “heihin”. Korruptiosyytöksiä esitetään vuoron perään mediaa, eliittiä ja tutkimuslaitoksia kohtaan. Kova kieli on kovan retoriikan peruskivi. Tieteen puolestapuhujat leimataan lampaiksi ja media punavihermädättäjien temmellyskentäksi. Valtaapitävien taksimatkoilla ja aamiaislaskuilla retostellaan, kunnes valta on omissa käsissä, ja kritiikki vaimenee.
Rappion retoriikkaan kuuluu myös uhkakuvien maalailu – ja tässä ei väripalettia säästellä. Kulttuurisia uhkia on joka puolella ja tämä “me” -porukka esitetään uhattuna yhteisönä, jonka vain oikeamieliset voivat pelastaa. Viimeisimpänä uhkakuvana mielipidekirjoituksessa (FL 29.9.) esitettiin woke-kulttuuria, joka ulottaa rappioituneet lonkeronsa jopa alakoulun liikuntakisoihin saakka.
“Woke” tarkoittaa sananmukaisesti hereillä olevaa, mutta erityisesti viime vuosina sanasta on muodostunut äärioikeiston kielen kannoilla yhteiskunnan rappion symboli. Woke on kuin kukkahattuisen mummon vaatteisiin pukeutunut iso paha susi, jota vastaan on käytävä hiilihangoin, tai kaikkien lapsuus on pilalla.
On tavattoman epäreilua, kuinka keskustelu transihmisten oikeuksista pyritään kerta toisensa jälkeen kaventamaan keskusteluksi pukukopeista tai liikuntakisoista. Kuinka asian merkityksellisyys pyritään piilottamaan marginaalien taakse ja kuinka jopa kehdataan levittää omaa mielipidettä totuutena asioiden juurisyistä.
Olen pohjattoman pahoillani näistä kirjoituksista jokaisen translapsen ja -nuoren sekä heidän läheistensä puolesta. Olen valtavan ylpeä suomalaisesta sivistysvaltiosta, joka on päivä päivältä enemmän hereillä ja tunnustaa paremmin sukupuolen sekä sen ilmaisun moninaisuuden. Siis ihmisten ja ihmisyyden moninaisuuden. Olen loputtoman kiitollinen heille, jotka ovat transihmisten oikeuksia puolustaneet – liian monesti oman henkensä uhalla tai sen kustannuksella. Taistelunne mahdollisti myös minun siskolleni elämän.
Lainaan lopuksi räppäri Palefacen kappaletta Mikä susta tulee isona.
“Tyttöi, poikii, miehii, naisii. Ja tätä jakoo pitäs muka vielä tukee.
Ei lapsist pidä tehä tietynlaisii, vaan ottaa vastaan se ihminen kuka sieltä tulee.”
Maija Kranni
Forssalainen ihmisoikeusaktivisti ja kaupunginvaltuutettu (vihr.)