Forssan Lehden ehdokasesittely

Vihreät arvot myös oman elämän pohjanaMaija Kranni puhuu nuorten äänellä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kranni näkee kestävän kehityksen hyväksi pohjaksi myös Forssan seudun elinkeinoelämällä, mutta varoittaa kelkan karkaamisesta. Maija Kranni on eduskuntavaalien...

Politiikkaa, punkkua ja paneeleita

Enää 1,5 viikkoa ennakkoäänestyksen alkuun ja tahti sen kun kiristyy! Viikko oli paneelien ja kampanjoinnin täyteinen. Sain kuluneen viikon aikana kunnian edustaa Vihreitä kolmessa eri paneelissa. Lisäksi tunnustettiin väriä Lammilla, Hauholla, Aleksanterinkadun...

Vihreät ei ymmärrä maaseudusta mitään

Vihreät ei ymmärrä maaseudusta mitään. Tätä olen saanut kuulla siitä asti, kun lähdin mukaan puoluepolitiikkaan. Suhtautuminen minuun ja ajatuksiini muuttui kertaheitolla. Ensimmäisten maatalousaiheisten kannanottojeni jälkeen minulle tultiin kertomaan, kuinka typerää...

Seutu-Sanomien ehdokashaastattelu

Seutu-Sanomissa julkaistiin ehdokashaastatteluni, jossa vastasin viiteen esitettyyn kysymykseen. Kysymykset olivat todella laajoja ja merkkimäärä rajallinen, mutta eiköhän pääpointit tule selviksi. Mielestäni toimitus oli saanut nostettua oikeat asiat otsikkoon ja...

#maksuton2aste

Palaan vielä hetkeksi maksuton2aste -mielenosoituksen tunnelmiin. Kuluva hallituskausi on osoittanut, että koulutuksen puolustajia tarvitaan. Suomi nousee koulutuksella, mutta myös kaatuu koulutukseen, jos sen annetaan kaatua. Mun mielestä tiistain mielenilmauksessa...

Opiskelija-aktiivi tuntee opiskelijan arjen

Toimin koko ammattikorkeakouluopintojeni ajan opiskelija-aktiivina ja se jätti jälkensä. Opiskelijoiden edunvalvonnasta tuli minulle joka päiväistä työtä ja nälkä kasvoi syödessä. Pienet, arkiset opiskelijoiden hyväksi tehdyt asiat paisuivat valtakunnalliseksi...